kirja-arvio: beth o'leary – vaihtokauppa

Beth O'Learyn Kimppakämppä oli yksi parhaita viime vuonna lukemiani kirjoja – tavallaan perinteistä mimmikirjallisuutta, mutta sellaiseksi poikkeuksellisen lämmin ja lempeä kertomus, joka käsittelee isojakin aiheita kuten henkistä väkivaltaa parisuhteessa. Vaihtokaupan eli O'Learyn uudemman kirjan saapuminen Storyteliin olikin ehdottomasti yksi lukuvuoteni etukäteen odotetuimpia hetkiä.


Mutta, asiaan. Vaihtokaupassa lontoolainen, konsulttiuraa tekevä Leena (lempinimi Eileenista!) on padonnut siskonsa kuoleman aiheuttamia tunteita kohta vuoden ja on enemmänkin kuin vain vähän väsynyt. Paniikkikohtaus kesken asiakastapaamisen johtaa kahden kuukauden sairaslomaan, jonka ajaksi Leena päättää ottaa todellisen irtioton arjestaan vaihtamalla koteja herttaisessa maaseutukylässä asuvan isoäitinsä kanssa. Jo pelkästään tämä lähtöasetelma eli vajaa kolmekymppisen uranaisen uupuminen sekä miljööt Lontoon eloisassa Shoreditchissa ja suloisessa maalaisidyllissä kiehtoivat!


Alkuperäinen kuva: Benjaminrobyn Jespersen, Unsplash


Tarinaa kerrotaan vuorotellen Leenan ja niin ikään Eileen-nimisen isoäidin näkökulmista. Vaihtokauppojen aikana Leena viimein käsittelee siskonsa kuolemaa ja vaikeaa suhdetta äitiinsä, ja siinä sivussa ottaa hoidettavakseen mumminsa velvollisuuksia pikkukylän juorujen ja kyläjuhlien järjestelyn ympärille rakentuvassa kyläyhteisössä – niin ja tietysti ihastuu. Mummi-Eileen puolestaan intoutuu nettideittailun maailmaan, upottaa lusikkansa Leenan vajaa kolmekymppisten kämppisten ihmissuhdesoppiin ja siinä sivussa kehittelee ryhmätoimintaa Lontoon yksinäisille vanhuksille.


Etenkin kahdeksankymppisenä edelleen varsin virkeän Eileen-mummin näkökulma tuntuu raikkaalta ja kuin pieneltä ikkunalta itselleni ihan vieraaseen maailmaan. Kieltämättä viime vuosina lukulistalleni päätyneet tarinat ovat nimittäin olleet pääosin pari-kolmekymppisten tai ruuhkavuosia elävien kulmista kerrottuja. Vanhustenhoidon realiteeteista puhutaan tietysti mediassa paljon ja ihan syystä, mutta keskustelu ikäisikseen hyväkuntoisten vanhusten yksinäisyydestä on ainakin omassa uutis- ja keskustelukuplassani ollut vähäisempää. Taidanpa soittaakin mummolle... Kirjassa tarkastellaan myös äiti-tytär-suhteita kolmen sukupolven ketjussa aidon oloisesti: Leenan siskon kuolema on järkyttänyt Leenaa, hänen Marion-äitiään sekä mummiaan kutakin omalla tavallaan mutta jokaista syvästi. Etenkin Leenan ja Marionin ristiriitaiset tarpeet ovat saaneet sukset ristiin: Molemmat olisivat kaivanneet toisiltaan tukea ja lohtua juuri silloin, kun kumpikin pystyi hädin tuskin kannattelemaan edes itseään.


Vaihtokaupassa on sama, lämmin henki kuin Kimppakämpässä ja se myös samalla tavoin saumattomasti yhdistelee kevyempiä ja isompia, raskaitakin teemoja. En ehkä liioittele ihan hirveästi, jos sanon, että rakastin tätä kirjaa.