kiitos ja hei hei, 2020

Ei käy kieltäminen, etteikö 2020 olisi ollut koko maailmalle suht surkea vuosi. Siksi tuntuukin lähes syntiseltä myöntää, että itseäni kulunut vuosi kohteli lempeästi ja oikeastaan lähes kaikin puolin hyvin.


Kuva: Kelly Jiang, Unsplash

Mutta mitäpä olisi vuodenvaihde ilman pientä katsausta taakse jääneeseen vuoteen? Kas näin:


Aika ennen koronaa


Vuotta 2020 muistellessa on helppo unohtaa, ettei vuosi alkanut maaliskuun puolivälistä vaan elämää oli myös (tai oikeammin etenkin) ennen sitä.


Tammi-helmikuussa ehdin pari kertaa äidin luokse Ouluun, näin ystäviä, kävin ravintoloissa, elokuvissa, lätkämatsissa ja museoissa. Ihanan normaalia ja huoletonta elämää! Helmikuu oli koronasta vielä onnellisen tietämättömänä kevättalven kohokohta: Kuukauden käynnistäneellä talvilomalla kävimme neljän päivän äkkilähtöreissulla Alicantessa moikkaamassa aurinkoa ja verryttelemässä talven kangistamia lihaksia, ja heti loman jälkeen aloitin uudessa unelmaduunissani.


Uudet duunikuviot


Unelmaduuni kuulostaa vähän höttöiseltä, mutten keksi parempaakaan sanaa tiivistämään työtehtäviä, joista ehdin haavella seitsemän vuoden ajan. Vajaa vuosi markkinoinnin asiantuntijana on osoittanut, ettei tämäkään rooli ole useimmiten silkkaa ruusuilla tanssimista ja vaaleanpunaista hattaraa. Fiilistelen työtäni kuitenkin edelleen lähes joka päivä. Niinä huonompina päivinä puolestaan muistutan itseäni siitä, että vuoden takainen Johanna haaveili juuri tästä.


Työvuoden kokemusten keskiössä on uuden roolin lisäksi ollut tietysti etätyöskentely kotoa käsin. Ennätin olla toimistolla uuden tiimin kanssa reilun kuukauden ennen kuin koko asiantuntijamaailma siirsi toimistonsa kotinurkkiin. Alkuviikkojen hapuilun jälkeen etätyöt ovat sujuneet yllättävänkin mukavasti: Meillä on ollut mieheni kanssa oikeastaan tosi hauskaa kaksin kotitoimistolla, ja työmatkoista vapautunut aika on tuonut arkeen tasapainoa ja energiaa. On tietysti etuoikeus olla työssä, jossa etätyöskentely on tässä tilanteessa onnistunut, ja meillä olosuhteet muutenkin ovat olleet etätyöhyvinvoinnin puolella: Arvostan älyttömästi ihan jokaista, joka on tehnyt töitä kotoa käsin joko lasten pyöriessä ympärillä tai täysin yksin asuen.


Koronakotoilu


Ihan jokainen on varmasti viettänyt tänä vuonna kotona enemmän aikaa kuin koskaan. Olen onneksi aina viihtynyt kotona, ja suurin osa koronan tuomasta arjen hidastumisesta ja pysähtymisestäkin on ollut itselleni kaivattua, rauhallista ja tasapainoista aikaa. Kevättalven koronakuherruskuukauden jälkeen oli pari henkisesti vaikeampaa kuukautta, mutta kevätkesästä aika jo kultasi muistot.


Keväällä kotona kykkiessä kaipasin etenkin treffi-iltoja ja kavereiden kanssa syömistä. Hyvä ruoka ja tunnelmalliset raflat ovat koko aikuiselämäni ajan olleet paitsi tapa juhlia myös arjen kohokohtien keskiössä. Kesällä ja syksyllä onkin sitten otettu (mahdollisimman koronaturvallisesti) takaisin menetettyjä hetkiä herkkujen ääressä!


Ihana kesä


Kesä oli kaikesta huolimatta mitä ihanin. Koronan kannalta turvallisimpaan saumaan onnistuttiin tähtäämään kahdet ystävien häät, viikon mittainen Viron ja Latvian kiertomatka ja monta muuta ihanaa hetkeä.


Kesän kohokohtana me muutettiin! Kaipuu Helsinkiin kävi keväällä aiempaakin kovemmaksi, ja heinäkuun lopulla hyväksyin, että vuokrakoti kantakaupungista on meille just nyt parempi ratkaisu kuin odotella ja hankkia yhteinen omistusasunto radan varrelta vuoden, parin päästä. Helsinki-elämä on osoittautunut juuri niin ihanaksi kuin muistelin ja kuvittelin, ja odotan jo malttamattomana tulevaa kevättä ja kesää kaupungissa.


Yllättävän normaali(n tuntuinen) loppuvuosi


Kesän jälkeen elämä on tuntunut paluulta normaaliin. Paino sanalla tuntunut, sillä ainakin omalla kohdallani kyseessä taitaa olla se paljon puhuttu uusi normaali eikä paluu vanhoihin tapoihin. Olen nähnyt kavereita kaksin ja pienellä porukalla, käynyt ravintoloissa – oma ja muiden turvallisuus tietysti huomioiden – ja kokenut eläväni suht normaalia elämää.


Todellisuudessa tietysti työt hoituvat kotoa käsin ja maski on naamalla niin julkisessa liikenteessä, kaupassa kuin vaikka museovisiitillä. Ouluun olen uskaltautunut vain kertaalleen marraskuussa, lätkämatsit ovat jääneet odottamaan terveempää tulevaisuutta ja tietysti kaipaan festareille, keikoille ja teatteriin, mutta arjessa nämäkään eivät juuri paina. Ihan liikoja en uskalla tökkiä kohtuutyytyväistä kuplaani haaveilemalla rokotteen jälkeisestä ajasta tai harmittelemalla menetettyjä tekemisiä. Jos kuitenkin yhden asian saisin tästä vuodesta muuttaa (eikä terveyttä ja rauhaa koko maailmaan lasketa), olisin halunnut nähdä äitiä useammin. Äidille jos jollekin 2020 oli puitteiltaan tosi vaikea, mutta niin vain maailmani upein nainen on pitänyt pään pystyssä.

2020 – kaikesta huolimatta olit minulle hyvä. Olkoon 2021 kuitenkin ihan jokaiselle parempi.