kirja-arvio: lucinda riley – seitsemän sisarta, osat 1-3

Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -kirjasarjasta on kohkattu jo vuosia, mutta jostain syystä olen ajatellut, ettei se iskisi omaan makuuni. Vaakakupissa lienee painanut kuvitelma siitä, että plejadien tähtikuviolla tai kreikkalaisella mytologialla olisi enemmänkin tekemistä tarinan kanssa, vaikka todellisuudessa tarinat sijoittuvat visusti maan pinnalle ja enemmän tai vähemmän nykyaikaan. Perjantain parhaat -podissa kirjoja kuitenkin kuvailtiin "aikuisten saduiksi" (tai jotain sen suuntaista) ja vinkattiin muutenkin vähän enemmän kertomuksen miljööstä, ja niinpä minäkin tartuin viime vuosien kenties puhutuimpaan kirjasarjaan.


Luin kertaheitolla vajaassa parissa viikossa sarjan kolme ensimmäistä kirjaa. Alun perin yritin säännöstellä kirjoja ja ajattelin lukevani yhden kuukaudessa koko loppuvuoden ajan, mutta niinpä vain en malttanut olla tarttumatta kakkososaan heti ensimmäisen luettuani. Näin jälkikäteen ajateltuna vähän rauhallisempikin tahti olisi riittänyt, sillä peräjälkeen luettuna juonikuvioiden samankaltaisuus vei loistoa sarjan toiselta ja kolmannelta kirjalta.


Kuva: Julia Kicova, Unsplash


Mutta, asiaan. Kirjasarjan (ja käsittääkseni kaikkien sen kirjojen) lähtökohta on tilanne, jossa ympäri maailmaa kuusi tytärtä adoptoinut ökyrikas Papa Salt on kuollut, ja plejadien eli seitsemän sisaren tähtikuvion mukaan nimetyt tyttäret kokoontuvat lapsuudenkotiinsa Sveitsiin. Isä on jättänyt kullekin tyttärelleen henkilökohtaisen kirjeen, mietelauseen sekä mahdollista alkuperänsä selvittämistä varten koordinaatit syntymäpaikkaan ja jonkin pienen sukuhistoriaan liittyvän esineen. Kukin kirjoista kertoo sitten tarinan eri tyttären matkasta omille juurille. Kertomukset kulkevat vähintään kahdella aikatasolla: nykyajassa sekä jollain historian aikakaudella – osittain ihan todellisiin, historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin limittyen. Mitään inhorealismia tai edes kovin karua arkea historiaosuuksiltakaan on turha odottaa, sillä ainakin kolmessa ensimmäisessä osassa nekin ovat sijoittuneet pääosin yläluokan keskuuteen ja kimalteleviin seurapiireihin.


Seitsemän sisarta

Sarjan ensimmäinen, nimikko-osa kertoo vanhimman tyttären Maian tarinan. Sen miljöönä toimivat Rio de Janeiro sekä Pariisi, ja 2000-luvun lisäksi kertomus kulkee 1920-luvulla. Historiallisista tapahtumista keskiössä on Rion Kristus-patsaan suunnittelu ja rakentaminen, mikä toi höttöiseen joskin äärimmäisen koukuttavaan tarinaan kiinnostavan lisäkerroksen. Kahlasin koko 700-sivuisen tiiliskiven (onneksi kätevästi e-kirjana) vain muutamassa päivässä, ja heti sen jälkeen oli pakko jatkaa seuraavaan...


Myrskyn sisar

Kakkososassa Ally, tyttäristä toiseksi vanhin, tutustuu sukuhistoriaansa Norjassa. Historialliset tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun puolivälin Osloon Peer Gynt -oopperan ensinäytöksen ympärille sekä Saksan Leipzigiin. Molemmilla aikatasoilla tarinassa on astetta tylympiä käänteitä ja monitasoisempia kokemuksia kuin ykkösosassa.


Varjon sisar

Kolmannessa kirjassa Asterope eli Tähti kaivelee sukunsa menneisyyttä vähemmän eksoottisesti Englannissa. Tarina liikkuu 1900-luvun alussa niin Englannin maaseudulla muun muassa kirjailija Beatrix Potterin elämää sivuten kuin edvardiaanisissa seurapiireissä. Myös nykyisyyteen sijoittuvat osiot huokuvat englantilaista maalaisromantiikkaa kiitos kivilinnassa kokkailtavien pataruokien ja pölyisten kirjakauppojen.

Kukin osista on yli 700-sivuinen eepos eli luettavaa riittää, etenkin kun kirjoja on julkaistu seitsemän. Lukeminen tuntuu vähän samalta kuin hömppäsarjan maratonkatselu Netflixistä: lähes loputtomasti kepeää viihdettä, jonka seuraan on helppo hypätä aina, kun kaipaa ajanvietettä. Vaikka jo toista kirjaa lukiessa puuduin tarinoiden samankaltaisuuteen, vasta nyt kolmannen jälkeen tuntuu tältä erää kylläiseltä. Vaikka juuri nyt ei tee mieli syventyä seuraavan sisaren tarinaan, eiköhän pian tee taas jo mieli sukeltaa takaisin satuun...