15 kiloa kevyemmäksi | tammikuu

Eka kuukausi vuotta 2021 ja sen myötä painonpudotusprojektiani on takana. Kuukausikohtainen kahden kilon pudotustavoite jäi tällä kertaa haaveeksi.


Alkuperäinen kuva: Brooke Lark, Unsplash


Vuoden ensimmäisenä aamuna vaaka näytti uudenvuodenaaton viinittelyiden ja syöminkien jälkeen 1,4 kiloa enemmän kuin vuorokautta aiemmin – pelkkää kertynyttä nestettä, tietysti. Jos lähtökohdaksi otetaan tuo kuun ensimmäinen aamu, painoa putosi tammikuussa 1,9 kiloa, ja vertailukelpoisempaan, edellisen päivän painoon nähden siis puolen kilon verran. Itseäni ilahduttaakseni – tai huijatakseni – kirjasin kuvaan kuitenkin tuon isomman pudotuslukeman!


Tammikuun ensimmäinen viikko kului talvilomalla ja suureksi osin mökillä. Loman ajan pidin taukoa myös syömisten tarkkailusta, mutta sen jälkeen ruokavalio ja ruokien kirjaaminen Yazio-sovellukseen ovat pysyneet hyvin mukana. Käytännössä terveellistä syömistä on nyt takana yhtäjaksoisesti kolme viikkoa.


Heti projektin alussa lupasin itselleni, ettei ruokavalioni saa olla pois ystävien kesken vietetystä tai parisuhteen laatuajasta, jotka omalla kohdallani usein kietoutuvat nimenomaan ruoan ja viinin ympärille. Vielä lomamökkeilyn jälkeenkin vietin tyttöjen viini-iltaa, kävin syömässä pitkän kaavan mukaan viineineen kaikkineen Brondassa, ja näin ystäviä illallisen ja laskiaispullan merkeissä. Bronda-illallinen oli toki rehellistä ruoka- ja viini-ilottelua, mutta muutoin kavereiden kanssa ruokapöydän äärellä tavatessa olen onnistunut pysymään kohtuudessa. Usein aiemmin tuollaisissa tilanteissa on helposti iskenyt "menköön nyt sitten" -tunne, ja olen ottanut kaiken ilon (tai tässä tapauksessa kalorit) irti jokaisesta suunniteltuun ruokavalioon kuulumattomasta ateriasta.


Kaiken kaikkiaan tammikuun vaatimattomaksi jäänyt pudotus ei juurikaan harmita. Puolikin kiloa kolmeen viikkoon etenkin illalliset ja viinittelyt huomioiden tuntuu kohtuulliselta tulokselta, ja jokainen gramma alas on tietysti kotiin päin. Erityisen iloinen olen siitä, että terveelliset ruoat ja sopivat annoskoot eivät tunnu pakkopullalta vaan näin jatkaminen tuntuu mielekkäältä. Aika moni aiempi yritys korjata elämäntapoja on nimittäin kaatunut juuri siihen, että vaa'alla mitattavia tuloksia ei ole tullut tarpeeksi nopeasti ja motivaatio on lopahtanut.


Kuva: Ello, Unsplash


Tammikuun onnistumiset ja ilonaiheet

  • Terveellinen ruokavalio on pysynyt yllä talviloman jälkeen koko loppukuun ajan. Yksittäisten poikkeusten tai lipsahdusten jälkeen olen palannut useimmiten heti saman päivän muilla aterioilla takaisin suunnitellun ruokavalion pariin.

  • Olen onnistunut rakentamaan "kanasta ja kasviksista" eli vähärasvaisen proteiinin ja kasvisten yhdistelmästä monenlaisia, maistuvia aterioita. Jonkun aiemman painonpudotusyritelmän aikana meillä syötiin broilerinfileesuikaleita ja uunikasviksia niin ahkerasti, että avopuoliso ei vieläkään suhtaudu ruokalajiin kovin suurella innolla...

  • Silloinkin, kun en ole syönyt valmiiksi annetun ruokavalion mukaan, olen muistanut ja jaksanut seurata päivän ruokailuja Yazio-sovelluksessa.

  • Jostain on löytynyt lempeys, joka on auttanut olemaan ruoskimatta itseä kun syömiset eivät ole olleet ihan suunnitellun kaltaisia, mutta pehmittää myös kuukauden loppusaldon aiheuttamia fiiliksiä.

Tammikuun epäonnistumiset ja harmitukset

  • Olisin tietysti toivonut, että paino olisi lähtenyt putoamaan enemmän etenkin näin alkuun.

  • Yhtenä sunnuntaina pienen krapulanpoikasen ja tyhjän jääkaapin yhdistelmä johti Wolt-pizzatilaukseen. Ei ollut edes hyvää, eikä tosiaan tullut fyysisesti tai henkisesti hyvä olo.

Tammikuun oivallus


Jääkaappia ei saa päästää tyhjilleen. Kun kotona on aina vähintään aamiais-, välipala- ja iltapalatarvikkeet sekä ainekset supersimppeliin ateriaan (olkoon sitten vaikka kanaa ja uunikasviksia tai kanasalaatti), houkutus woltata ruokaa tai kipaista lähikaupasta Kokkikartanon broileripastaa laskee merkittävästi.

Helmikuussa tiedossa on suunnitellun ruokavalion ulkopuolelta tyttöjen viini- ja juustoilta, ravintolaillallinen synttäreideni kunniaksi sekä runebergintorttu ja laskiaispulla niille kuuluvina päivinä. Ainakin omalla kohdallani on helpompi jaksaa ruokavalion mukaisia syömisiä perusarjessa, kun tiedän, että tiedossa on myös ennalta suunniteltuja herkkuhetkiä!