seitsemän ruokalajia lempiruokiani | bronda



Muutama viikko sitten pääsin pitkästä aikaa syömään ihan pitkän kaavan mukaan, kun kävimme yhden ystävän kanssa Brondassa.


Illallisvaraus tehtiin suht ex tempore parin päivän varausajalla: Moni kiinnostava rafla myi jo ei oo:ta, joten päädyimme vanhaan tuttuun, hyväksi havaittuun Brondaan. Edellisestä omasta käynnistäni oli tosin hujahtanut jo tovi, sillä se tapahtui kesällä 2016. Silloin raapustelin kokemuksia tänne. Tuolloin Bronda vei mennessään sekä kielen että sydämen, ja rafla olisi kieltämättä ansainnut visiitin jo toisenkin tässä välissä. Odotukset illallista kohtaan olivat siis korkealla, mutta samalla vähän jännitti – omien kokemusten ja pikkulintujen liverryksenkin mukaan ihan kaikki BW-ravintolat kun eivät ole onnistuneet vuosien varrella pitämään yllä alkuvuosien tasoaan.



Tarjolla oli à la carten ohella kaksi menuvaihtoehtoa: klassinen Menu Bronda sekä vegevaihtoehtona Menu Green. Nimikkomenuun oli osuvasti valittu lähes kaikki lempiruokani eli risotto arancinin muodossa, tartar, lohi, karitsa ja suklaa – vain kampasimpukat puuttuivat – joten valinta oli tehty helpoksi.



Vaikka jokainen eteen kannettu annos oli todella hyvä, illallisen kirkkaimmaksi tähdeksi nousi toinen pääruoka-annos eli pitkään haudutettu karitsan niska lisukkeineen. Mauiltaan ja suutuntumaltaan täydellinen annos sai aikaan spontaanin hiljaisen hetken, kun molemmat keskittyivät nauttimaan suussasulavasta lihasta ja makujen harmoniasta.


Myös jälkkärin osalta Bronda yllätti erityisen iloisesti: Jälkiruokien kokemusasiantuntijana väitän, että jälkkäri harvoin yltää muun menun tasolle. Tällä kertaa vikastakin ruokalajista jäi poikkeuksellisen hyvä maku suuhun! Suklaa-kinuskitartelette oli kaltaiselleni makean – ja etenkin suklaan – ystävälle mieleinen herkku. Onnellisena söin myös illallisseuran jälkkäristä puolet, kun ällömakea tartelette ei uponnut kokonaan... En ymmärrä.



Fine dining -kokemuksena Bronda nimikkomenuineen oli turvallisen tasokas parilla sykähdyttävällä kohokohdalla kruunattuna. Omalla asteikollani perushyvä fine dining tarkoittaa kuitenkin itse asiassa todella laadukasta ja ilahduttavaa kokemusta, sillä useimmissa ravintoloissa menukokonaisuuksista löytyy vähintään yksi selkeästi heikko lenkki. Brondassa sellaisia ei ollut lainkaan! Oli ihana huomata, että vuosien varrella ravintolan taso ei ole laskenut vaan Brondaa uskaltaa ehkä vähitellen kutsua Helsingin ravintoloiden joukossa moderniksi klassikoksi.



(Näin korona-aikana mikään vastuuvapautuslauseke ei tietysti riitä puolustelemaan käytännössä täpötäyteen ravintolaan ahtautumista. Vaikka itse olen suhtautunut ravintolassa läheisten kanssa ja turvavälit huomioiden käymiseen varmasti turhankin avoimin mielin, yllätyin kyllä, miten vaikea oli ensinnäkin saada varattua pöytää mistään ja toisekseen miten täynnä porukkaa ravintola oli siitäkin huolimatta, että neljäsosa paikoista tulee olla pois käytöstä. "Miksen minä, jos muutkin" on tietysti koronasynnin syistä huonoin, mutta inhimillisiä, eristäytymiseen lopen kyllästyneitä ihmisiähän niin minä kuin kaikki muut ravintoloissa käyvät olemme.)